Kurra 50-vuotisgaalaa juhlittiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna Työväentalo Männikössä. Juhla kokosi yhteen seuran historian tekijät, nykyiset toimijat sekä yhteistyöseurat ja -kumppanit vuosikymmenten varrelta.

Gaalassa kuultiin tervehdyksiä ja juhlapuheita aina seuran perustamisesta nykypäivään, nautittiin hyvästä ruoasta ja juomasta sekä laitettiin illan päätteeksi jalalla koreasti. Hyväntekeväisyyshuutokaupan kohokohtana oli Kurra kasvatin, tähtihyökkääjä Santeri Huovilan JYP-pelipaita nimikirjoituksella. Huutokaupan tuotolla tuetaan vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia seurassa.

Illan aikana huomioitiin myös useita seuran pitkäaikaisia toimijoita, jotka ovat tehneet pyyteetöntä ja arvokasta vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten eteen. Palkitut vapaaehtoiset olivat:
Sami Sundholm, Jukka Tujunen, Juha Vuorio, Mikko Latvala, Tommi Lehtola, Seppo Kosonen, Jari Paavola, Jari Mahkonen, Miia Hakkarainen, Petri Toivonen, Reeta Jalonen ja Niina Soini.

50-vuotisgaala oli kunnianosoitus menneille vuosille ja samalla vahva lupaus tulevaisuudesta. Kurra jatkaa työtään lasten ja nuorten liikuttajana sekä laadukkaan seuratoiminnan kehittäjänä myös tulevina vuosikymmeninä.

Lämmin kiitos juhlaan osallistuneille, järjestäjille sekä kaikille, jotka ovat olleet osa Kurran tarinaa 50 vuoden ajan. Tästä on hyvä jatkaa – yhdessä!


Tapahtumassa mukana:
duni.fi
Juhlapalvelu Ville Vammelvuo
Ravintola Jebulis
astiatvuokralle.fi
Työväentalo Männikkö


Kuvat: Miia Murole & Outi Saario